Lasillinen kuplivaa

Hyppy uuteen on aina jonkun alku. Olkoon se sitten uusi vuodenaika, ihmissuhde, työ tai harrastus. Ensin se houkuttaa vastustamattomasti – ja sitten se haastaa. Joka tapauksessa lähes poikkeuksetta se tekee hyvää. Vauhdittaa kasvua ja oivaltamista sekä opettaa. Useimmiten eniten omasta itsestä. Kaikki edellä mainittu koskee myös tätä blogia, joka on minulle uusi aluevaltaus ja mitä todennäköisemmin myös kasvuprosessi.

Jokin aika sitten eräs viisas ihminen sanoi minulle, että älä koskaan syyllistä itseäsi ajattelusta, sillä se on se mitä sinä olet.  Totta, sillä jos minulla ei ole aikaa ja mahdollisuutta ajatella riittävästi, minä ikään kuin katoan. Olen levoton ja ärtynyt. Eli mikä voisikaan siis olla mahtavampaa kuin tämä, että nyt minulle maksetaan pelkästä ajattelusta! Siis siitä kaikesta mitä teen koko ajan muutenkin, kelaan ja kelaan... Keskellä kaupunkia tai luonnon helmassa. Onnentyttö, minä.

Tästä hetkestä eteenpäin pääsette joka toinen viikko mukanani matkalle, jolla ei ole määränpäätä tai suuntaa. Se poukkoilee tuttuun tapaan varmasti ja vallattomasti. Havainnoiden kaikkea mahdollista ja mahdotonta, arkista ja kimaltavaa.

Mutta tänä iltana ainakin minä juhlin tätä uutta ja kilistän sille lasillisen kuplivaa. Enkä taida olla yksin...