Windsurfing

Pori, surffareiden ja jazzfestareiden kotoinen ykkösmesta, on päivän kohde. Kirjurinluoto saa odottaa, sillä laudat on katolla ja mieliala korkealla. Mutta jännittää... Kovin kummoista tuulta ei ole luvattu, mutta minulle riittää pienempikin puhallus. Sillä silloin ehdin nostaa purjeen ylös ennen kuin kaadun. Lajiin sopiva loman takuttama tukka, vaalentuneet kulmakarvat tai paahtunut iho eivät ole tuoneet minulle uskottavuutta laudan päällä. Sitä ennen pitäisi pysyä pystyssä, nostaa purje ja kyetä ohjaamaan lautaa itselle ja muille turvallisella tavalla rannasta pois, siis muun muassa. Uuuh. Töitä riittää, sillä laji ei totisesti ole helpoimmasta päästä.

Vaikka kärsivällisyyttäni on viime viikkoina koeteltu, on uuden lajin aloittaminen ollut vaivan väärti. Alun räpiköinnit on vaan käytävä läpi sisulla. Mitä enemmän temuaa, sitä enemmän oppii. Ja kokeneempia kannattaa kuunnella ja katsella. Kaltaiselleni haasteita rakastavalle ihmiselle tekee hyvää opetella jotakin sellaista, joka ei avaudu viikossa tai kuukaudessa. Ja harjoittelun ohessa saa ainakin polvensa kipeiksi sekä auringon paahtamiin käsivarsiin ja reisiin poweria. Sekä nauraa itselleen oikein kunnolla.

Silti hienointa lajissa tällä hetkellä on mielestäni ihmiset. Tapaamani surffarit ovat varsin lupsakoita ja laji tuntuu kokoavan samoille tuulisille rannoille hienoja oman tien kulkijoita. Silti yhteisöllisyys on käsin kosketeltavaa ja kannustusta sekä neuvoja saa pyytämättä osaamistasosta riippumatta. Kenties lajin pienuus nostattaa yhteishenkeä keskivertoa korkeammalle tasolle. Mutta suurimman vaikutuksen on kuitenkin tehnyt monen surffarin kärsivällisyys tuulen odottamisen suhteen sekä se pitkän tien vaatinut taituruus, jota olen saanut ihailla kaukaa rannalta. Ehkä joku kaunis tuulinen päivä minäkin tunnen pienen hetken olevani yhtä laudan ja purjeen kanssa, tuulen viemänä plaanissa aaltojen päällä. Luonnonvoimia ja vauhtia, niitä minä rakastan.

Enää muutama tunti, ja olen merellä, suolaa hiuksissain ;-)