Saldo

Viime viikkojen helteet ovat tehneet tehtävänsä, ja kääntäneet viisarini tukevasti oleiluasentoon. Päivä päivältä Helsingin vetovoima kasvoi kuitenkin loman laiskistamassa mielessäni suuremmaksi ja suuremmaksi.

Päätin aloittaa ensimmäisen työpäivän kaupunkilaisittain aamiaisella kahvilassa. Hienostunutta, eikö? Yritykseni oli hyvä, mutta kahvilan peilistä minua katsoi paahtunut ja kummallisen vaalein kulmakarvoin varustettu pisamainen kummajainen, melkein metsäläinen. Edes ripsiväri ei pelastanut tilannetta. En taida tällä hetkellä näyttää siltä, että lifestyle-, muoti- ja sisutuslehtien selailulla olisi siivuakaan elämässäni. Niinpä hyvän ystävän seurassa ennen töitä nautittu aamiainen tuntuu suurelta ylellisyydeltä ja automatka töihin elokuvaseikkailulta...

Arkeen paluun hohdokkuus loppui, kun todellisuus iski vasten kasvoja. Olin unohtanut, että työssä ihmisen pitää saada aikaan asioita. Istua palavereissa hereillä ja paikoillaan. Ja ennen kaikkea ajatella. Fiksuja, liiketoimintaa edistäviä ajatuksia. Siitähän sitä palkkaa maksettiin, ainakin ennen lomaa. Kun on aikansa haahuillut omaan tahtiinsa ja tuijotellut vettä, taivasta, aaltoilevia peltoja ja mutkittelevia hiekkateitä vieraantuu ahkeroinnista. Eikä jaksaisi pinnistää sentin vertaa, keskittymisestä puhumattakaan.

Onneksi maalaiskirppiksille kylvetyt setelitukot ja pankkitilin saldo palauttivat maan pinnalle ja arkiseen todellisuuteen hyvin nopeasti. Taas on tullut todistettua, että pakko on paras muusa. Ilman pakkoa en saa aikaiseksi tässä mielentilassa juuri mitään. Mutta nyt päivän harjoittelun jälkeen on pakko ryhtyä töihin ja palauttaa mieliin se innostuksen tunne sekä yhdessä tekemisen riemu, joka vie taas pian mennessään, ja on ehdottomasti työnteon paras puoli!