Suomiromantiikkaa

Enää muutama päivä ja monen mielestä vuoden paras juhla eli juhannus on käsillä. Kun vapun ja uudenvuoden juhlinta tapahtuu kaupungin keskustoissa ja kotibileissä, on yöttömän yön juhla kokonaan toista maata. Juhannus on juhlista suomalaisin ja perinteisin. Se herättää suurimmassa osassa meistä sisäisen metsäläisen, joka karistaa kaupungin pölyt tennareista ja siirtyy onget tanassa, Offit ja oluet kainalossa maaseudun rauhaan ja rannoille.

Juhannuksena suomalainen haluaa olla iästä, tyylistä ja elämäntilanteesta riippumatta niin kuin kaikki muutkin, vaikka muuten laumautumista vierastaisikin. Mökki, sauna, uiminen ja vihtominen, grillaus, uudet perunat, lavatanssit ja kokko ovat niitä "oikean" jussin aineksia hilpeän seuran lisäksi. Juhannus on suomiromantiikkaa aidoimmillaan, se tuoksuu koivuilta, puusaunan lämmitykseltä ja järveltä, ja se toistaa samaa kaavaa vuodesta toiseen. Naiset pöyhivät kukkamekkojen helmoja ja keräävät kasveja tyynyn alle sekä odottavat taitavaa viejää lavatansseissa. Miehet taas hakevat juhannuskoivuja ovenpieleen ja lämmittävät grilliä sekä saunaa.

Henkiseen peruskallioomme taotut tavat ja perinteet istuvat niin sitkeässä, että niitä ei tunnu horjuttavan mikään. Vaikka vuosikymmenten saatossa tikanheiton rinnalle on tullut mölkky, juhannusruoka tarkoittaa jo muutakin kuin makkaraa ja juomavalikoima on kohentunut kossusta vivahteikkaisiin viineihin sekä oluisiin, uimme yhä ilkosillamme ja istumme kivellä koivun katveessa nauttimassa usein varsin vilpoisesta keskikesän juhlasta.

Poikkeus tutusta kaavasta voi tehdä välillä terää ja nostaa perinteiden arvoa entisestään. Allekirjoittanut on jokunen vuosi sitten viettänyt juhannusta yksin hiljaisuutta kuunnellen ja asuntoa kaikessa rauhassa maalaten. Cityjuhannus tyhjentyneessä kaupungissa oli todellinen elämys! Mutta tänä vuonna otan auton alle, nakkaan pelastusliivit peräkonttiin, käännän nenän kohti Näsijärveä ja painan kaasua. Ja vaikka kukkamekko jää tällä kerralla kotiin, tiedossa on taatusti hyvät bileet!